maaliskuuta 31, 2011

Maitokiisseliä ja appelsiini-cointreaukastiketta



Maitokiisseli on taas näitä meidän perheen klassikoita. Itseasiassa niinkin klassikko, että se on kulkenut oikeasti monessa sukupolvessa. Vanhan kansan mukaan kiisseliä saisi keittämisen aikaan sekoittaa vain yhteen suuntaan, ettei vaahtoa synny. Itse kokeilin kerran pistää vaahdot ihan överiksi, ja vispasinkin kiisselin pinnalle kunnon maitovaahdon. Kiisselin paksuunnuttua sekoitin vaahdon varovaisesti massan sekaan ja sain aikaiseksi täysin erilaisen ja jännittävän vaahtomaisen rakenteen kiisseliin. Ohessa oleva ohje -joka on muuten melko suoraan Maizena-pakkauksen kyljestä- toimii vanhan kansan tapaan, mutta yllytän joku kerta kokeilemaan vaahtokiisseliä.

Perinteisesti meillä on tarjoiltu maitokiisselin kera vadelma- tai mansikkahilloa tai samaisia marjoja kesäaikaan tuoreena. Halusin tässäkin kokeilla jotain uutta ja valmistin kiisselin seuraksi appelsiinikastikkeen. Cointreaun vegaanisuudesta minulla ei muuten ole täysiä takeita, joten halukkaat voivat sen esimerkiksi valmistajalta tarkistaa. Kastike onnistuu toki hyvin ilman likööriäkin.

Avokkini mielestä maitokiisselini maistuu hyvällä tavalla riisifrutilta, varsinkin paksun mustikkahillon kera tarjottuna. Pitää joku kerta kokeilla keitetyn riisin lisäämistä ja testata, miten autenttinen kokemuksesta tulisi!


Maitokiisseliä ja appelsiini-cointreaukastiketta

1l soijamaitoa
6rkl maissitärkkelystä (Maizena)
sokeria
vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

Sekoita kattilassa maissitärkkelys ja pari desiä soijamaitoa tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon loput soijamaidosta. Kiehauta. Keitä koko ajan sekoitellen, kunnes seos paksuuntuu. Jaa annosmaljoihin tai tarjoiluvuokaan.

appelsiini-cointreaukastike
1 appelsiinin mehu
tilkka cointreau-likööriä
noin 1 tl perunajauhoa
sokeria

Kiehauta appelsiinin mehu ja cointreau. Lisää perunajauhoa ja sekoita. Mausta tarvittaessa ripauksella sokeria. Siivilöi ja jäähdytä.



Ei kommentteja: