marraskuuta 17, 2010

Porkkana-kookostäytekakku


Täydellinen vegaaninen kakkupohja on ollut minulla testauksen alla useamman vuoden, aktiivisesti viime kesän Hesarin Suomen paras mansikkakakku -kilpailusta lähtien. Täytyy myöntää, että tuohon kilpailuun heitin reseptin päästäni kisan päättymistä edeltävänä päivänä ja lopputulos oli sen mukainen. Pohjani oli mureneva ja maistui soodalta.

Tuosta kisasta lähtien olen leiponut varmaan kaksi tusinaa kakkua vaihtelevin tuloksin. Juuri ylioppilasjuhlien alla paineessa keitellessä kakkupohjakokeiluni kuitenkin viimein tuottivat tulosta. Pohja oli kuohkea eikä ollenkaan mureneva. Tulos oli hämmentävän lähellä sokerikakkupohjaa, ja ylppärijuhlissani kakkosleipurina toiminut kondiittoriystävänikin hämmästeli lopputulosta. Kaiken hyvän lisäksi kakkupohja maistui yksinäänkin ihan törkeän hyvälle!


Luonnollisesti en ollut kirjoittanut ohjetta muistiin. Palasin siis sorvin ääreen testailemaan ohjetta. Mutta tässä se nyt on. Kakkupohja, josta voi leikata alle sentin paksuisia levyjä täytekakkua varten ja jopa nostaa ne ilman pelkoa murenemisesta. Kakkupohja, joka imaisee kostutuksen muuttumatta puuroksi. Kakkupohja, joka ei maistu soodalta tai banaanilta. Kakkupohja, joka leikkautuu kakkulapiolla kuin unelma, ja jota vieraat kahmaisevat toisen ja kolmannenkin palan.






Porkkana-kookostäytekakku
10 hengelle

200 g Tummansinistä Keijua
4 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
3 dl maustamatonta soijajogurttia
2-4 rkl soijamaitoa

korppujauhoja vuoan jauhottamiseen
margariinia vuoan voiteluun

Porkkanamarmeladi
(voit käyttää myös esimerkiksi valmista aprikoosimarmeladia)
1/2 kg pestyjä, kuorittuja porkkanoita
3/4 dl appelsiinin mehua
appelsiinin raastettua kuorta
3 dl hillosokeria

Kookostäyte
4 dl kookoskermaa (rasvaprosentti 25, esimerkiksi Kara-kookoskermaa)
1 pkt maustamatonta Tofutti-tuorejuustoa
sokeria maun mukaan

konjakkia ja/tai soijamaitoa kostutukseen


Esilämmitä uuni 175°C asteeseen. Jotta kakusta tulee kuohkea, kannattaa kakku paistaa kahdessa osassa. Voit joko tehdä koko taikinan kerralla ja paistaa sen kahdessa samankokoisessa vuoassa tai tehdä taikinan puoliksi kahteen kertaan yhtä vuokaa käyttäen. Kakun täytyy kuitenkin antaa levähtää ennen vuoasta irrottamista, ettei se lässähdä.

Kaada 2dl kookoskermaa (teräs)kulhoon ja nosta jääkaappiin viilenemään.

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Mittaa toiseen kulhoon margariini ja sokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vuorotellen rasva-sokerivaahdon joukkoon vehnäjauhoseosta siivilän läpi ja soijajogurttia samalla nuolijalla tai lusikalla sekoittaen. Aloita vehnäjauhoilla, sillä soijajogurtti juoksettaa rasva-sokerivaahdon helposti, eikä kakusta tule kuohkeaa. Lisää lopuksi soijamaitoa sen verran, että taikina on niin juoksevaa, että voit helposti kaataa sen vuokaan ja siloittaa sen tasaiseksi nuolijalla tai lusikalla.

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 20cm leveä irtopohjavuoka/ -vuoat. Kaada taikina vuokaan, tasoita ja paista uunin alatasolla 30-50 minuuttia kunnes se on pinnalta kullanruskea ja reunoiltaan hieman irronnut vuoasta. Voit varmistaa kakun kypsyyden työntämällä hammastikun sen keskelle: jos tikku tulee ulos puhtaana, on kakku kypsä.

Valmista kakun kypsymisen aikana porkkanamarmeladi. Viipaloi porkkanat ja keitä kypsiksi niukassa vedessä. Kaada vesi porkkanoista, soseuta ja kaada porkkanat takaisin kattilaan. Lisää joukkoon appelsiinin mehu ja kuori sekä hillosokeri. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja kaada puhtaisiin purkkeihin. Porkkanamarmeladi sopii kakun täyttämisen lisäksi paahtoleivän päälle sekä esimerkiksi lettujen ja jäätelön kera tarjottavaksi.

Anna kakun levähtää puolesta tunnista tuntiin. Kumoa kakku vuoasta leikkuulaudalle ja leikkaa kolmeen tai neljään osaan halusi mukaan. Leikkaaminen onnistuu helpoiten niin, että aloitat leikkaamisen terävällä sahareunaisella veitsellä, ylin kerros kannattaa leikata ensin. Pyöritä kakkua ympäri ja leikkaa samalla noin sentin syvyydeltä koko kakun ympäri viilto. Leikkaa sitten sahaavin liikkein levy irti painaen samalla kevyesti kakun pintaa, ettei levy lähde liikkumaan leikkaamisen mukana. Nosta levy pois ja leikkaa loput levyt samoin.

Vaahdota kylmä kookoskerma sähkövatkaimella. Vaahdosta pitäisi tulla kermavaahtomaisen paksu. Lisää joukkoon puolet Tofutista ja sokeria makusi mukaan.

Kostuta ensimmäinen kakkukerros. Levitä kakkulevyn päälle tasaisesti vajaa puolen sentin paksuinen kerros kookostäytettä. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta ja levitä päälle porkkanamarmeladi. Jatka, kunnes olet käyttänyt kaikki kakkulevyt. Kostuta myös ylin kakkukerros. Peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappin yön yli muheutumaan.

Kaada loput 2 dl kookoskermaa (teräs)kulhoon ja nosta viilenemään jääkaappiin yön ajaksi.

Valmista tarjoilupäivänä kookostäyte samoin kuin kakun täyttämistä varten. Kuorruta kakku palettilastaa apuna käyttäen.


Olen viimeaikoina hekumoinut harrastustyylisen tilauskakkupalvelun perustamisesta pääkaupunkiseudulle. Omiin ylppäreihini tein jo kakut, samoin veljeni esikoisen nimiäisiin ja nyt joulukuussa luokkalaiseni sisaren syntymäpäiville. Foorumeiden kakkuketjujen perusteella arvioisin, että hyvälaatuisille ja -makuisille vegekakkuille olisi kysyntää sekä kasvissyöjien että allergikkojen keskuudessa. Ehkä?