kesäkuuta 13, 2010

Erilainen kesäpirtelö

Toukokuun alun lämpöaallon aikana saimme huomata uuden täydellisen valoisan asuntomme olevan myös täydellisen kuuma asunto. Länteen antavat ikkunat mahdollistavat auringon porotuksen suoraan kaikkiin huoneisiin lähes koko päivän. Jonkinlaista ilmastointia ja viileämpiä kelejä odotellessa yritimme muistella valoisaa talvea ja viilentää itseämme pirtelöillä. Jäätelökone ei ole vielä päässyt ostoslistalta reaalimaailmaan korkeiden laatukriteerien ja pienen budjetin yhteensopimattomuuden takia, joten vielä on pitänyt pärjätä vaniljajäätelön maustamisella itsetekemisen sijaan.


Perinteinen mansikka- tai suklaapirtelö ei houkutellut, joten päädyimme kokeilemaan jotain omaperäisempää. Hakaniemen kauppahallin maustekaupasta mukaan tarttuneet kardemumman kokonaiset siemenpalot ja sitruunapippurin tapainen limepippuri pääsivät ensikokeiluun hieman uudenlaisessa ympäristössä.

Kokonaisista kardemumman siemenpaloista saadut siemenet maistuvat hyvin erilaisilta kuin kauan putkessa ja pussissa olleet toverinsa. Maku vivahtaa hieman jopa mentholiin, mutta tuo silti välittömästi mieleen äitini leipomat pullat.

Pirtelö valmistuu helposti tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen avulla. Käytimme Tofulinen vaniljajäätelöä, soijajogurttia rakenteen keventämiseksi, limen raastetun kuoren ja puristetun mehun sekä limepippuria ja kardemummaa. Itsesekoitetun jäätelön voi myös pakastaa uudelleen ja tarjoilla kiinteämmässä muodossa palloina.

Näin kesällä pirtelöön sopivia makuja voisivat olla myös valkosuklaa-raparperi (vegaanista valkosuklaata löytyy Punnitse&Säästä-liikkeistä!), kirsikka-rommi-rusina, basilika-mansikka tai inkivääri-porkkana. Uusia makuja kannattaa kokeilla rohkeasti ja lisäillä sekaan yrttejä ja erilaisia pippureita. Esimerkiksi valkopippuri on lyömätön yhdistelmä vaniljajäätelön, jäisten punaviinimarjojen ja vaahterasiirapin kera!

Ei kommentteja: