marraskuuta 15, 2009

Prinsessoja, prinsessoja

Vanhempani suhtautuivat aluksi vegaanisuuteeni vasta itsenäistyneen tyttärensä hulluna päähänpistona. He eivät tienneet asiasta mitään ja siksi pelkäsivät sitä: oli helpompi pyöritellä päätään kuin istua koneelle ja naputtaa Googleen "vegaanisuus".

Onhan se kummallista, että tytär ensin selittää, kuinka täydellinen absoluuttisuus minkään asian suhteen ei ole järkevää, ja kuukauden päästä ilmoittaa olevansa vegaani. Vetoan ailahtelevaiseen nuoreen mieleeni ja olen tyytyväinen päätökseeni - ennen kaikkea siihen, että elän edelleen tämän hullun päähänpistoni mukaan ja voin paremmin kuin koskaan.

Olen kuitenkin annos annokselta saanut kääntää vanhempieni mielipiteitä ruokavaliostani ja kasviperäisen ruoan mausta. Onneksi vanhempani ovat aina luottaneet minuun ja arvostaneet tekemisiäni, ja olenkin saanut aina heidän luona vieraillessani raahata vanhempieni laskuun kaupasta vaikka kuinka monta kassillista ties mietä hupsuja vegaaniasioita ja loihtia niistä tuoksuvia, maistuvia ja näyttäviä herkkuja.


Seitania olen ehtinyt mainostaa heille jo monet kerrat. Gluteenijauhoa ei valitettavasti saa heidän lähialueeltaan tietääkseni mistään, ja olenkin jo monesti unohtanut sujauttaa pussin pyöränkoriin muiden tarvikkeiden sekaan. Tällä kertaa sain kuitenkin koottua itseni muistamaan kaiken tarpeellisen ja pääsin tutustuttamaan vanhempani tähän herkkuun.


Seitania kasvissienihöystön
ja sitruunariisin kera

4 hengelle

2-3 seitanpihviä per syöjä

Kasvissienihöystö
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
puolikas munakoiso
puolikas kesäkurpitsa
1/3 fenkoli
n. 100 g siitakesieniä tai metsäsieniä kuten suppilovahveroita
oliiviöljyä
puolikas ruukku lipstikkaa
1/3 ruukku basilikaa
kuivattua timjamia
soijakastiketta
seesamiöljyä
mustapippuria

basmatiriisiä pakkauksen ohjeiden mukaan neljälle hengelle keitettynä
sitruunalla maustettua oliiviöljyä
suolaa

puolikas ruukku lipstikkaa
2/3 ruukku basilikaa


Keitä riisi joko valmiiksi etukäteen tai muita annoksen osia tehdessäsi. Leikkaa paistamattomat, marinoidut seitanpihvit ohuiksi suikaleiksi (noin 3 suikaletta per pihvi) ja jätä ne odottamaan kasvishöystön valmistumista.

Viipaloi munakoiso noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet laakealle lautaselle tai vadille, sirottele päälle reilusi suolaa ja anna itkeä muiden kasvisten valmistamisen ajan. Käännä välillä ja lisää suolaa myös tosielle puolelle. Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuutioi kesäkurpitsa ja fenkoli. Leikkaa siitakesienet ohuiksi viipaleiksi.

Kun munakoison rakenne on pehmennyt eli se on itkenyt tarpeeksi, huuhtele palat reilulla juoksevalla vedellä. Kuutioi kuten kesäkurpitsa. Kuumenna oliiviöljy (korkeareunaisessa) paistinpannussa. Lisää valkosipuli ja punasipuli ja vähennä hieman lämpöä, etteivät sipulit kärähdä. Kuullota sipuleita kunnes ne ovat aavistuksen läpikuultavia. Lisää joukkoon ensin fenkoli ja hetken kuullotettuasi munakoiso, kesäkurpitsa ja sienet. Revi sekaan basilikaa ja lipstikkaa - säästä osa ja lisää vasta juuri ennen höystön valmistumista. Mausta kuivatulla timjamilla, soijakastikkeella, seesamiöljyllä ja mustapippurilla. Paista vihanneksia matalalla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet - älä kuitenkaan ylikypsytä niitä! Lisää joukkoon loput yrtit ja sekoittele vielä hetki. (Huom! ohjeen lopussa olevat yrtit on tarkoitettu tuoreena höystön päälle revittäviksi juuri ennen tarjoilua: älä sekoita niitä vielä tässä vaiheessa vihanneksiin!)

Paista seitanpihvitsuikaleet rapeiksi pannulla.

Mausta keitetty riisi suolalla ja sitruunalla maustetulla oliiviöljyllä. Nosta lautasille puoliympyrän muotoinen keko riisiä ja sitä vastaan puoliympyrän muotoinen keko kasvissienihöystöä. Revi keskelle lipstikkaa ja basilikaa. Nostele seitanpihvisuikaleet annoksen päälle ja korista lipstikalla.




Jälkiruuaksi tarjosin perheelleni vegaanisia prinsessakakkuja hieman modernisoidummassa muodossa. Prinsessakakkujen teko on ollut listallani jo lukion alusta lähtien: rakastettava ruotsinopettajamme Magister Skyttä rakastaa princess tortea yli kaiken ja muistaakin joka välissä muistuttaa, että hänelle saa aina leipoa kakkuja. Innostukseni princess torten leipomiseen nosti uudelleen ajankohtaiseksi jokunen aika sitten löytämäni My Tartelette -blogi, jonka kakkuohjeet ovat kuvineen niin suussasulavia, etten malttaisi pitää sormiani saatika silmiäni niistä erossa. Jossain vaiheessa olisi tarkoitus kokeilla vegaanistaa Helenin Dodos Torte. Sitä ennen tarvitsen kuitenkin kauan havittelemani sokerilämpötilamittarin. Joululahja, ehkä?


En ole muistaakseni käyttänyt marsipaania ikinä missään, joten kakuista tuli hyvin kotikutoisen näköisiä. Sitähän ne toki olivatkin, mutta olisin toivonut tasaisempaa lopputulosta. Myös kakkulevyni hieman epäonnistui. Maku oli kuitenkin erinomainen ja sain kakun lopulta kootuksi pakastimen ja kärsivällisyyden avulla. Maustoin ja värjäsin marsipaanin muuten osittain matcha-teejauheella, mikä toi väriin kauniin murretun sävyn ja makuun pientä ekstraa! Seuraavalla kerralla lisään jauhetta enemmän intensiivisemmän maun takaamiseksi. Silloin saatte myös reseptin näille herkuille, sillä tätä(kin) pitää vielä hioa.

Ei kommentteja: