elokuuta 26, 2009

Gourmetburgerit



Iltayöstä baarista tai muuten vain yöstä ko
toa palatessa ilmassa leijuu usein tunnelmaan sopiva huumaava burgerikojujen tuoksu. Vegaaninakin voin nauttia tästä ihanan syntisestä roskaruoan tuoksusta, joka kaikesta epäterveellisyydestään ja eläinpitoisuudestaan huolimatta nostattaa aina veden kielelle. Viime aikoina tuoksu on tunkeutunut myös kotiini ikkunasta alakerrassa sijaitsevan ravintolan keittiöstä. Ravintola Kuu ei ehkä ole verrattavissa burgerikojuun tai nakkikioskiin, mutta tuoksu on silti - vielä omalla gourmeella tavallaan - samoilta seuduilta kotoisin.

Idea vegaanisiin gourmetburgereihin ei kuitenkaan lähtenyt näistä aamuöisistä, rakkojalkaisina taivalletuista retkistä, vaan Interrail-reissulla kehittyneestä kansainvälisestä vertailusta vegeburgereiden välillä. Oik
eastaan kansainvälisenä nimenä sarjassa tällä hetkellä kilpailee ainoastaan La Victoire Suprême du Cœur, jota voin suositella erittäin lämpimästi jokaiselle Pariisiin matkaa suunnittelevalle. Burgeri oli molempina iltoina hintansa väärti, mutta jotain puuttui.

Arviointikumppanini kanssa olemme maistelleet burgerit myös edesmenneessä Veganissimossa. Viimeisellä vierallulla listalta tarttui omalle lautaselle Jättiburgerannos kun taas kumppani päätyi Tofu-ananasburgeriannokseen variaation maksimoimiseksi. Molemmat burgerit olivat maistuvia, vaikkakin tofu-ananasburgerin lisukkeena olleet juurestikut olivat kaikessa massiivisuudessaan melko suuri pettymys.

Parhaimmat makunautinnot ravintolassa on tähän mennessä tuottanut Helsingin Vaasankadun Vegemesta. Allekirjoittanut on syvästi rakastunut Vegan Schnitzeliin. Siinä on vain kaikki kohdallaan, burgeri ilman sen suurempia kikkailuja.

Kulinaristi kuitenkin kaipasi valkoisia liinoja ja gourmettia. Koska ravintolat eivät saaneet burgerinnostustamme tyydytettyä, päädyimme väkertämään burgerit itse. Ja voittaja löytyi.




Gourmetburgerit


Seitanpihvit
(mukailtu Chocochilin ohjeesta)
2 1/2 dl gluteenijauhoja

1 1/4 dl gramjauhoja
1 tl savupaprikajauhetta
2 tl soijakastiketta
1 1/4 - 1 1/2 dl vettä

marinadi
200g paseerattua tomaattia

peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
2-3 valkosipulin kynttä

soijakastiketta
savupaprikajauhetta
pippuria
puolisen desiä öljyä
1 limen mehu


keittämiseen
1- 1 1/2 l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
soijakastiketta
balsamicoa


Sekoita gluteenijauho, gramjauho j
a savupaprikajauhe tasaiseksi seokseksi. Lisää soijakastike ja vesi. Vaivaa muutama minuutti kunnes massa tuntuu kiinteältä ja tasaisesti sekoittuneelta. Muotoile halkaisijaltaan noin 8 cm paksuksi pötköksi ja leikkaa se sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pieniä cocktailburgereita varten voit tehdä osasta pihveistä pienempiä, halkaisijaltaan noin 4 cm.

Kiehauta vesi, lisää kasvisliemikuutiot ja soijakastike sekä balsamico. Lisää seitanpalat ja keitä puolisen tuntia.

Valmista marinadi seitanin kiehu
misen aikana. Kuori inkivääri ja valkosipuli ja leikkaa ne mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Maista, ja lisää mausteita mielesi mukaan.

Anna seitanpalojen jäähtyä hetki, painele niitä keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla ja upota marinadiin. Anna makujen imeytyä yön yli jääkaapissa.



Hampurilaissämpylät
4 isoa ja useita pieniä tai 5-6 isoa
(mukailtu Glorian ruoka&viini -lehden 4/2009 ohjeesta)

Juuri

3 dl vettä
1/2 pkt tuorehiivaa
2 rkl sokeria
1 1/2 tl suolaa

3 dl vehnäjauhoja

Taikina
tilkka vettä
5-7 dl vehnäjauhoja

(1 dl vehnäleseitä)

Sekoita hiiva, sokeri ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna juuren levätä liinan alla ainakin puoli tuntia, mielellään kauemmin. Juuren tulisi kuplia voimakkaasti ollessaan valmista.

Juuren ollessa valmista lisää osa ta
ikinan jauhoista ja tilkka vettä. Sekoita tasaiseksi ja lisää loput jauhot ja vehnäleseet vähitellen. Alusta taikina kimmoisaksi. Älä lisää liikaa jauhoja, ettei sämpylöistä tule kovia. Taikinan tulisi irrota itsestään kulhon reunoista ja tuntua kiinteältä, mutta silti pehmeältä.

Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle ja jaa se osiin. Pieniä cocktailhampurilaisia varten pyörittele golfpallon kokoisia palloja, perusburgereita varten kämmeneen menevä sämpylä lienee sopivan kokoinen. Ota sämpylöitä tehdessäsi huomioon myös seitanpihviesi koko.

Anna sämpylöiden kohota vähintään tunnin. Mitä kauemmin, sen parempi. Voit kohoamisen aikana valmistaa juurestikut ja paistaa seitanpihvit valmiiksi.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.



Paremmat juurestikut

muutama porkkana
1 palsternakka
puolikas juuriselleri
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

tuoretta timjamia

Kuori juurekset. Leikkaa ne kapeiksi, noin 10 cm pitkiksi tikuiksi. Levitä juurestikut tasaisesti leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja sivele kevyesti oliiviöljyllä. Ripottele päälle suolaa ja vastarouhittua pippuria sekä riivittyjä timjamin lehtiä.

Paista juurestikkuja 200 asteisessa uunissa, kunnes niiden päät alkavat hivenen tummua ja ne tuntuvat pehmeiltä. Kääntele juurestikkuja kerran tai pari paiston aikana. Tarjoa leivinpaperista tehdyistä taskuista muutamalla timjaminoksalla koristettuna. Rouhi päälle tarpeen vaatiessa ja makusi mukaan lisää mustapippuria ja suolaa.


Burgerien kokoaminen

Paista seitanpihvit joko pannulla tai grillissä. Pidä lämpimänä grillissä tai folioon käärittynä.
Gourmetburgereita varten tarvitset pihvien ja sämpylöiden lisäksi:

suuria tomaatteja ohuiksi siivuiksi leikattuna
(kevät)sipulia ohuiksi siivuiksi/renkaiksi leikattuna
munakoisosiivuja, jotka on itketettyä suolalla, huuhdeltu ja paistettu grillissä/pannulla pehmeiksi
vesikrassia

paseerattua tomaattia tai hyvälaatuista ketsuppia
Felixin sinappi-kurkkusalaattia
paahdettua sipulia (rouheena)

Kokoa burgeri haluamassasi järjestyksessä. Nauti kylmän juoman ja juurestikkujen kanssa. Cocktailkokoiset burgerit ovat omiaan pieniksi suupaloiksi juhliin.

Nämä burgerit upposivat myös sekasyöjäperheeseeni ja meinasimme jäädä itse ilman. Lihan nimeen vannova isänikin meinasi viedä lapsensa hampurilaisen ihan pokkana, niin hyvää kuulemma oli. Suosittelen!


P.S. Gourmetburgeritkin saa syödä käsin!